Rakkautta
Aamu jatkui ihan perushommilla ja Jadella ensimmmäisellä työpäivällä.
Oli kyllä aika nihkeää touhua aamulla kun Jade ei millään olisi halunnut
lähteä töihin.
Niin Juliakin lähti jo töihin. Jenny jäi yksin kotiin, koska hänellä
oli vapaapäivä. Hän meni makoilemaan
sohvalle ja mietti, miksi Jade oli tullut niin myöhään kotiin... Jenny päätyi
siihen tulokseen, että siellä oli täytynyt olla joku mies, sillä eihän kukaan
nyt yöllä syömässä olisi..
Jenny turhautui. Hän mietti miksi häntä ei ikinä miesten suhteen
onnistanut, vaikka oli selvästi muita tyylitajuisempi ja ehkä kauniimpi..
Ainakin omasta mielestään..
Jenny purskahti itkuun. Hän kyhjötti sohvalla nyyhkyttäen. Jennyn mielestä
hän oli tuomittu yksin olemiseen. Olen o varmasti tehnyt jotain ja nyt
minua rankaistaan Jenny mietti.
Pian Julia saapuikin kotiin, koska oli saanut tuurajan itselleen, sillä hänellä
oli pääkipeä. Julia ihmetteli miksi Jenny vain istui sohvalla yksinään.
Julia istahti Jennyn viereen ja huomasi Jennyn itkeneen. Hän pyyhkäisi
kädellään Jennyn märkää poskea ja kysyi mikä Jennyllä oli.
Jenny alkoi selittää murheitaan Julialle. Julia ei oikein osannut neuvoa, Jennyä,
mutta hänen olonsa ainakin parani hiukan.
Myöhemmin kun Jade saapui kotiin töistä oli Jenny mennyt rauhoittumaan
soitti joku Witheille ja Jade puhui ihmeen kauan jopa miltei puoli tuntia.. (Ei oikeastaan koskaan ennen
puhunut puhelimessa 3min kauenpaa)
Illan jo hämärtyessä soitti joku ovikelloa. Jade juoksi ovelle huutaen.
Ovella oli nainen jonka kanssa Jade oli jutellut jo aikaisemmin kaupungilla
ja puhelimessa. (nimeltään Christine Bak) Jade toivotti Christinen tervetulleeksi ja
ohjasi sisälle.
Heti sisälle pääsyään Jade esitteli Chrisinen Julialle joka oli ihmeissään tullut
töllistelemään ovelle. Ohimennen Julia kuiskasi Jaden korvaan "hienoneiti". Jade
vain mulkaisi Julialle takaisin.
Pian Jennykin tuli paikalle kuultuaan puheen hörinää. Ja sitten hekin
puristivat kättä toisilleen.
Pian Jade käski jättä heidät kahden, että he saisivat puhua rauhassa.
Jenny ja Julia pakkautuivat "nukkumahuoneeseen" lueskelemaan
ja kuuntelemaan musiikkia.
He nauroivat toisilleen koko illan ja pitivät hauskaa!
Illan vanhetessa he uskalsivat jo olla lähekäin...
... Aika tosi lähekkäin! Ja niin paljastui Jadesta aivan uusi puoli. Kuka olisi
arvannut... Mutta mitäs pahaa siinä on jos tykkää..
Mutta niimpä tietenkin.Juuri romanttisen halauksen päätteeksi tuli Jenny paikalle!
Jennyn suu vain loksahti auki ja hän tuijotti Jadea suoraan silmiin..
Jatkuuu... Jatkoa tulossa Pian! ! (sentakialyhyt)
maanantai, 18. helmikuu 2013